maanantai 7. toukokuuta 2012

Elon merkkejä...

Hengissä ollaan! Pahoittelen suuresti blogin hiljaisuutta, anteeksipyyntöni siis lukijoilleni sekä yhteistyökumppaneilleni. Sellaiset pyörät pyörivät tällä hetkellä, että vaikuttaa hieman kaikkeen, ei vain bloggaamiseen. Kaikennäköistä on tapahtunut ja tapahtumassa. Vanhenemistakin tässä on ehditty kilistellä (voi ääh):


Pakko myöntää myös, että olen hieman hukassa Bloggerin bloginhallinnan uudemman puoleisen ulkoasun kanssa; entinen oli kivempi ja selkeämpi.

Kynsiä aiemmin kasvattelin pidemmiksi tippien ja kuituvahvistusten kanssa, mutta kun rakennekynnet vaihdoin luonnontilaan, en tietenkään ennättänyt kaiken hässäkän keskellä tekemään pelkkiä kuituvahvistuksia omille kynsille ilman tippejä, ja pian olivat kynnet äkkiä töiden jäljiltä nysät. Joten ylleen saivat uudet (kirkkaat) tipit sekä kuitumateriaalit, tällä kertaa stilettomaisella muodolla. Huollon paikka olisi tosin taas.

Kuiturakennekynnet kirkkailla tipeillä.

Kynsillä China Glazen Optical Illusion.
Huonosta kuvasta pahoittelut, muodot vääristyvät.

Olen tässä kovasti haikaillut ripsienpidennyksiä kesäksi, mutta isona kysymysmerkkinä on tuo käytettävä liima. Jos jollain teistä lukijoista on mitään hajua akrylaatittomasta liimasta tms., olethan ihana ja vinkkaat. Olisi ihanaa saada kauniit räpsyripset kesäksi (voi, olisi niin vaivatonta aamuisin töihin lähtökin) mutta perusliimojen kanssa en uskalla leikkiä... silmäluomet turposivat taannoin jo tekoripsiliimasta kun ripset unohtuivat silmiin hieman turhan pitkäksi aikaa... Räpsyripsistä haaveillen...

8 kommenttia:

Plaz^ kirjoitti...

Minäki tein lauantaina samalla systeemillä itelleni kynnet mutta valkoisilla normitipeillä.
Enkä ees tietäis mitään lasikuitukynsistä jos en olis pari viikkoa sitte saanu vinkkiä täältä sun blogista, suuret kiitokset siis sinulle. Nää on niin ihanat!

Maryah kirjoitti...

Plaz^: Voi että, kiitos, ihana kuulla! :)

Plaz^ kirjoitti...

Niin ja piti vielä mainita että mulla on ollu ihan tismalleen samanlaista ihottumaa ku mitä sulle tuli geeleistä. Katoin niitä laittamias kuvia ja tiedän TARKALLEEN mitä oot käyny läpi. Eikä mulla oo ees ikinä ollu akryyli- eikä geelikynsiä. Eli en niitä sitten uskaltanu kokeilla ollenkaan. Tämä juttu tuli siis tarpeeseen kun omat kynnet ei vaan kasva millään pitkäks :)

Maryah kirjoitti...

Plaz^:
Aika jännä juttu.. :O Joku muu aine on varmasti aiheuttanut allergisen reaktion... Hirveäähän se iho-oireilu kyllä on, ei mikään leikin asia. :( Mutta todella kiva kuulla että olet löytänyt tuosta itsellesi sopivan materiaalin/tekniikan saada kynsiin pituutta ja vahvuutta! :)

Muhmu kirjoitti...

Oikein kauniin muotoiset kynnet. :) En muista oletko tehnyt jo, mutta jos et, niin voisitko tehdä tutoa jossain vaiheessa noiden kuitukynsien huollosta?

Anonyymi kirjoitti...

tarviikos noissa kuitu jutuissa sitä uvuunia.

ja asiasta toiseen tei maanantaina tilauksen ihanat kynnet kauppaan. tiistaina tuli viesti että tilaus on läheteety. eikä se ole nyt perjantainakaan tullut. Pitäisikö huolestua että se on hävinnyt postiin tai jtn. vai odottelenko yhä rauhallisin mielin.
anteeksi kilometri kommentti.

Maryah kirjoitti...

Hei Anonyymi!

Uv-uunia ei tarvita kuitumateriaalien kanssa, eli kynsiä voi tehdä periaatteessa missä ja milloin vain. :) Liima-aine joka kuidun päälle levitetään, kuivaa ilman ja aktivaattorisuihkeen avulla.

Toivottavasti olet pakettisi Ihanat kynnet -verkkokaupasta jo saanut! Aina kannattaa olla suoraan yhteydessä verkkokauppaan ja tokihan joskus postin päässä saattaa temppuilla..

Kiitoksia kommentistasi! :)

Marja kirjoitti...

Tein kanssa kynnet lasikuidulla mutta nyt ne näyttää ihan mosaiikkipalapeliltä...?
Osaatko sanoa mistä johtuu että ne murtuili tollain???
Ja jos voisit niin tekisitkö tuton kuinka näitä tehdään vaihe vaiheelta kun en ole varma menikö mulla ihan putkeen tuo teko vaikka ohjeet olikin hyvät.
Kiitos :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...