maanantai 9. tammikuuta 2012

Artisan - Touch 'n Seal uv-päällyslakka

Hankin Artisanin Touch 'n Seal uv-päällyslakan viime kuun alussa Ihanat kynnet -verkkokaupasta ja muutaman kerran olen sitä tuossa käyttänyt.

Tämä uv-päällyslakka levitetään siis ohuelti nihkeän (ei vielä kuiva) lakan päälle, jolloin päällyslakka ehtii vielä imeytyä/kiinnittyä pohjalla olevaan lakkaan ja näin vahvistaa sitä ja kuivattaa sen nopeammin. Lakkaus "kuivatetaan" uv-valossa; normaali kerros lakkaa kuivaa 3:ssa minuutissa. (Testissä uv-päällyslakan käyttö uv-valon kanssa lyhensi normaalin värillisen lakan kuivumisaikaa parilla minuutilla.)

Jos lakkaus on paksu (muuten paksu tai vaikka pari kerrosta), kestää lakkauksen kuivamisessa selvästi enemmän aikaa (paksun lakkauksen kanssa voi kuivattelussa kestää kymmenenkin minuuttia riippuen lakasta, oli uuni käytössä tai ei). Järkevää lieneekin siis, että jos varsinaista lakkaa käytetään enemmän, annetaan ensimmäisen kerroksen kuivaa, tai tehdään kaksi kerrosta erikseen. Toki tuo onnistuu myös paksummankin kerroksen kanssa, mutta aika tosiaan on selvästi pidempi. Tämä tietysti riippuu pitkälti siitä millainen peruslakka on käytössä.


Tämä uv-päällyslakka kuivaa myös ilman uv-uunia, mutta aika on pidempi. Eli ihan välttämättä tämän käyttöön et uunia tarvitse, mutta se on suositeltavaa.

Touch 'n Seal uv-päällyslakalla kiinnittyvät hyvin myös strassit, ja näyttävät pysyvän kiinni ihan eri tavalla kuin normaalin kirkkaan lakan kanssa (uv-päällyslakkaa kiinnitykseen ja päälle). Leimauskoristeluiden päällelakkaukseen tämä ei kuitenkaan suoraan sovi; kuvio leviää. Leimaskoristelun päälle levitetyn kirkkaan lakkakerroksen päälle tämä tietysti kuitenkin käy.

Kaikinpuolin Artisanin Touch 'n Seal vaikuttaa varsin kelpotuotteelta, ja lakan jättämä kiilto on kaunis!

Artisanin Touch 'n Seal uv-päällyslakka sopii sekä rakenne- että luonnonkynnelle ja poisto onnistuu vallan mainiosti asetonittomallakin kynsilakanpoistoaineella. Uv-päällyslakan löydät täältä, Ihanat kynnet -verkkokaupasta. (14,90€/15ml)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

kisailemaan! :) http://laurasstyler.blogspot.com/2012/01/kisa.html

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...