perjantai 22. huhtikuuta 2011

Kultakuumetta

Keskiviikkoiltana tuli taas hieman askarreltua lakkauksia. Hieman oli haastetta Wild and Crazyn Madriel -lakan kuivamisen kanssa vaikka pikakuivattaja käytössä olikin. Pohjalle tuli siis em. lakkaa, liukuvärjäyksen tein aiemmin esitellyllä oranssilla Miss Selenen lakalla ja pinnalle sipaisin Aden Cosmeticsin kullasävyistä glitterlakkaa. Pariin sormeen tein myös strassikoristelut, mutta uusi hätäisesti hankittu päällyslakka osoittautuikin tekevän kovin mattaisen pinnan strasseille. Mavalan lakka on tähän asti ollut kovassa suosiossa, mutta se yllätti loppumisellaan enkä ehtinyt saada siihen hätään Mavalaa mistään.




Shoppasin tällä viikolla myös toisiin raajoihin tarkoitettuja hoitojuttuja, tätä voisi kutsua vaikka "kaviot kuntoon" -tempaukseksi, nimittäin tulee seisottua töissä jatkuvasti ja käytän myös korkoja normaalisti lähes aina (paitsi nyt töissä), joten jalat joutuvat koville ja kiva olisi että jalat olisivat esittelykunnossa kesällä kun varpaat sukeltavat avonaisiin kenkiin.


Myös Flormar:n ranskalaisen manikyyrin lakkasetti tuli ostettua kun saalistelin kiireissäni päällyslakkaa (tämän setin päällyslakkaa siis käytin tehdessäni em. keltaoransseja kynsiä). Halpahan tuo setti oli, joten eipä voi juuri haukkua.




Ja tämmöinen ihana Eveline Cosmeticsin Pastel Colours 301 pinkki söpötys hyppäsi kanssa kassalle, juuri hakemani sävy ja vieläpä edullisesti! Kuva ei kyllä ole taaskaan edukseen.


Esittelisin muutakin, mutta jätetään vielä myöhemmällekin jotain. ;)

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...